perjantai 22. joulukuuta 2017

Marraskuun menoja


Hei!

En ole ehtinyt koskemaankaan omaan blogiin hirveän pitkään aikaan, se harmittaa. :,( Minulla on niin paljon kerrottavaa! Koko marraskuun juoksin eri menoista toiseen, ja nyt joulukuussa tahti on vain kiihtynyt... : D En ehdi edes nukkumaan, ja koneella ollessani olen panostanut Street Fashion Finlandin joulukalenteriin. Mutta nyt aikani on tullut !




Tämä oli itseasiassa jo ennen marraskuuta, sillä minulla oli tuo kipsi jalassa viimeisiä päiviä... : D Luokkalaisellani oli tuparit teemalla "Unicorn", ja pääsin pitkästä aikaa vetämään meikit ja kuteet ihan all out : D En löytänyt yksisarvis-pantaani mistään, niin rakensin kuiduista tuollaisen kasan päälaelleni jonkin instagram -ohjeen avulla. :,D





Siinä kävi tietysti niinkuin arvelinmin: olimme Ellan kanssa käytännössä ainoat panostaneet. : D Erotuimme joukosta ihan hulluna... Tykkäsin kuitenkin tästä lookista ! ♡ Olen päässyt tälläytymään älyttömän monta kertaa tämän jälkeen, mutta mikään ei oikein tunnu miltään kun muistelen tätä. :,D




Juhlat olivat ihan kivat : ) Saara oli leiponut älyttömän söpön kakun, ohjeen löytyy Pinterestistä! Sisältönä oli vaaleansininen, violetti ja vaaleanpunainen sateenkaari. ♡





Marraskuun puolessavälissä, pari viikkoa omien Halloweenjuhlieni jälkeen Ella piti omat myöhäiset Halloweenjuhlat / noitajuhlat ! : D Oli hauskaa yrittää näyttää tavallista hurjemmalta. Rakensin asun noiden "veristen" hanskojen ympärille, ja jatkoin teemaa meikillä ja sukkahousuilla. Ne hanskat ovat muuten joku muinaisjäänne jostain ikivanhasta cossista :--D




Suwi, Anu, Ella

Vähän hämminkiä aiheutti se että muuallakin oli noitajuhlat samaan aikaan, ja minun oletettiin olevan siellä. : D Ei, nämä olivat ihan pienen porukan kotibileet. En itse ehtinyt olla kovin myöhään paikan päällä, ja missasin esim. vampyyripelin ! Se olisikin ollut minulle liian pelottava. :,D





Marraskuussa pidettiin myös Kouvolan minicon Kumakumacon, jossa pyörähdimme squadin kanssa. Melkein koko porukka paitsi minä ja Saukko olivat jollain tavalla siellä töissä tai vastaavien hommissa. Sen takia jouduin odottamaan autossa kun menimme paikan päälle jotta he pääsisivät aloittamaan hommansa ennen varsinaisen tapahtuman alkua ! : D Se sekä älyttömän kylmä ulkojonotus jäi varmaan päällimmäisenä mieleen koko conista.



(c)Jekku
--> Pupuleidi, Sini, Maija
--> Miru, Allu, minä, Saukko
--> Jekku

Uusiokäytimme Saukon kanssa Nitorin ja Momon maid-asuja, mutta unohdimme tietysti ottaa kuvia. :,D Tämä squadikuva napattiin taidekujalla, jossa kolme porukkamme jäsentä oli myymässä arttiaan. ♡ Olin itse conissa vain yhden päivän, mikä oli kuulemma ihan hyvä sillä sunnuntaina ei oikein enää tapahtunut mitään. :,D



Shiro ja Matt printit: Miru, tarrat: Maija

Ostin pari juttua OTP:sta. : D Allun söpö Hanayo-tarra puuttuu kuvasta !




(c)Suwi

Marraskuun lopussa oli ehkä kuun odotetuin juttu, eli Varia -ammattikoulun vaatetusalan Suomi 100 -muotinäytös. ♡ Heillä oli pulaa malleista, joten osallistuin Suwin pyynnöstä näin ulkopuolisena. :,D Näytöksessä käytiin läpi suomalaista muotia 1920 -luvulta nykypäivään, ja minä päädyin 60 -luvulle ! ♡ Tuo kotelomekko istui niin täydellisesti ! ♡






(c)Suwi
Päivän toinen asuni kuului 2000 -luvun alternative -kategoriaan, eli lolita. ♡ Neea (kanssani ylemmässä kuvassa) lainasi ystävällisesti minulle itseompelemansa mekon. ♡ Vaihdoin sen pikaisesti päälle lavan takana keskellä näytöstä, oli aika kuumottavaa ! : D Onneksi olimme harjoitelleet sitä kenraaleissa. Videon muotinäytösestä voitte katsoa täältä. ♡




Loppukevennykseksi laitan kuvan itsestäni aviomieheni vieressä Justice Leaguen näytöksestä. ♡ Kävimme nelistään siskoni ja Sanin ja Eelican kanssa sushilla sekä katsomassa sen ! Olen käynyt tässä alkutalvella yllättävän monta kertaa elokuvissa, katsomassa mm. Thorin ja vastikään Star Warsin. : D

Sellaista tällä kertaa ! ♡ Postaan seuraavaksi joulun jälkeen kaikesta, mitä olen puuhaillut tässä joulun alla. ♡ Stay tuned !



♡ Esshieru



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti