maanantai 9. marraskuuta 2015

Ateneum ( ´ ▽ ` )ノ


Heipä hei ! ♥


Kuten otsikko sanoo, vierailimme isänpäivänä Ateneumissa !
Oikeastaan minä ruinasin koko porukan lähtemään kun
sain tietää uudesta näyttelystä ;v;



Henri Cartier-Bresson oli valokuvaaja, joka otti vaikuttavia kuvia ympäri maailmaa vuosina 1930-1990. Hänen valokuvissaan näkyy maailmansodat ja Maon valtaannousu Kiinassa, mutta kaikki yksittäisen ihmisen näkökulmasta. Kuvissa näkyy, kuinka elintaso nousee kaupungeissa, mutta maaseudulla maisema pysyy samana yli vuosikymmenten. Myöskin kulttuuri ja sen erikoispiirteet pysyvät.




Kuvat ovat vielä ihmeellisen abstrakteja, vaikka mikään ei ollut lavastettua, vaan kuvaaja vaan sattui olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Ihmiset kuitenkin pysyvät samana vuosikymmenestä riippumatta.



Näyttelyssä ei saanut valokuvata, mutta esimerkkejä hänen kuvistaan löytyy esim. Pinterestistä aika kivasti c: Siellä olen niitä yleensä ihmetellyt, ennenkuin nyt osui tämä näyttely kohdalle : D


Jenna koitti kääntää kaiken ranskankielisen koko näyttelystä

Tämä kuulostaa wannabe-hipsteri-abiturientin hullutuksilta, mutta olen ollut Cartier-Bressonin kuvien fani jo varmaan muutaman vuoden;;; Ihan uskomatonta että hänen näyttelynsä tuotiin Suomeen, yleensä näitä on esillä vain jossain Pariisissa tms.




Reissu sujui muuten hyvin, mutta menomatkalla tuli vähän muuttujia : D Automme eturengas alkoi savuamaan, ja jouduimme pysähtymään sateessa keskelle moottoritietä... Porukat soitti sitten taksin, ja auto käytiin myöhemmin hinaamassa pois. Aika hurjaa : D

Näyttelyn jälkeen käytiin vielä ravintolassa, ja tultiin junalla kotiin. Se oli aivan mahtavaa;;; ♥



Otettiin tällainen mukahieno selfie siellä portailla : DD



Kokoelmanäyttelyä sai kuvata, joten nappasin pari kuvaa sieltäkin : D



Ja lopuksi myymälässä :,D Ostin pari mustavalkoista valokuva -postikorttia vintage -seinälle, jota olen kokoamassa huoneeseeni. ♥

Muita kuulumisiani... Tajusin, että unohdin postata pukeutumisteemaviikon päättäjäisasuni, eli tämän vuoden Halloween -lookin tänne ! ♥





















Angry witch girl judging you

Olin tosi onnellinen tästä, mielestäni sain koottua ihan hyvän kokonaisuuden, vaikkakin hätäisesti ;u; Tuntui hassulta olla täysissä cossimeikeissä ja wigussa koulussa.
Ainakin oppilaskunta arvosti, sillä voitin parhaan pukeutujan palkinnon ! ♥ Panostuksestani koko viikkoon.





















Palkinnoksi siitä tuli pieni mitali, joka roikkuu nyt seinälläni, sekä oikea kurpitsa :,D Jouduin kanniskelemaan sitä ympäriinä loppupäivän koulussa sekä jatko-opintoillassa, sillä se ei mahtunut laukkuuni... :,D






















Lisää selfieitä : D Koitettiin siskon kanssa nopeasti napata yksi koulussa, kun molemmat oli panostanut niin kovin, mutta siitä ei oikein tullut mitään :,D
Menin suoraan koulusta silloin Miljalle maratoonaamaan Gravity Fallsia. Siwan myyjän ilme oli hyvä, kun mentiin hakemaan leffaevästä Halloween -meikeissä. :,,D Miljan käärmenainen -look oli kyllä hieno !!

Huomaa naurettavan suuri laatuero mun ja Miljan puhelimien kameroissa :,D


(c)iskä




















Pääsin mös käyttämään lempparimekkoani, kun äitipuoleni valmistui kauppatieteiden maisteriksi. c: Vaaleanpunainen sopii sittenkin uusiin hiuksiini, vaikka aluksi epäilin ! ♥



Taivas oli myös nätti yhtenä päivänä, kun pääsin koulusta. ♥

Ehkä tämä tästä. ♥


♥ Esshieru


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti