keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

♥ POPCULT HELSINKI ♥


Heipä hei !!


(not mine)
"Everytime you compliment me, I get a new highlight in my eye ! "


^Fiilikset Popcultista : D ♥

Tasan 40 kuvan postaushan tästä tuli, huhhuh. Lintsin pelihallin photarikuvat ja anikin kuvat jäi lopulta seuraavaan kertaan, on ihan hyvä jättää teille jotain odotettavaakin. : D (Ne on upeita. It's worth it.)

Saavuttiin Jennan kanssa lauantaina conpaikalle sen jälkeen, kun oltiin harhailtu ympäri Pasilaa. :,D Eksyttiin siis hieman. Siviiliväestöllä ei selkeästi ollut hajuakaan kaupunginosassa pidettävästä conista, sillä mummot tuijotti ja joku keski-ikäinen nainen totesi "ei vielä ole vappu". No shit.

Päästiin kuitenkin perille, ja muutkin ryhmän jäsenet pääsivät paikalle pian.
Conissa oli ihanan paljon gf -cossaajia, ja yhtien suloisten Dipperin ja Mabelin kanssa kävimme ottamassa jopa kuvauspistekuvia ! ♥




Tässä siis asuni kokonaisuudessaan ! : D 
Yksinkertaisuudestaan huolimatta aivan naurettavan epämukava päällä.





Kenellekään ei varmaan jäänyt epäselväksi, että cossini oli Giffany Gravity Fallsista ! ♥

Oli vähän surku, että aika harva kuvan ottaneistakaan tunnisti. Sen siitä saa, kun cossaa sivuhahmoja ! Tuntuu että monet myös katsoi vähän vinoon näin animua, kun con kuitenkin oli länsimaisiin sarjoihin painottuva...

Vähintään yhtä moni kysyi aina, että mistä rusettini on tehty ! 
Sen salaisuus on siis worbla. Loput kymmenen prosenttia maalia ja kuumaliimaa : D
Painavuutensa vuoksi se lähti hieman hajoilemaan sunnuntaihin mennessä, joten hökötys oli kiinni pinneillä (kuten kuvassa näkyy). Sisällä oleva panta myös katkesi ja sain päänsäryn !
Kaikkea sitä joutuu cosplayn eteen kärsimään.



Tässä olisi sitten vähän näitä photoshoot -kuvia ! ♥

Kuvaajina toimivat minä sekä faderica !
Dipper: Betamin
Mabel: Pico
Wendy: Hanne
Robbie: Remy
Soos: Salla
Melody: Jenna


Wendy, Soos & Dipper päätti pitää vähän tanssikerhoa. Tästä on kans upeita videoita : D


"Aww Robbie älä angstaa tuu tanssiin"












(c)faderica


 (c)faderica


(c)faderica




Wendy on upee ;;; ♥




(c)faderica
Hyvä että tajuttiin ottaa yhteiskuva ! ♥ Tää on ihana. ♥



En kestä tätä kuvaa xDD

Puiston jälkeen lähdettiin lintsille seikkailemaan ja ihastuttamaan pikkulapsia : D Mua tuijotettiin ainakin aika kovasti, ja heitettiin läppää et oon varmaan Linnanmäen uusi maskotti. xD

Siellä oli tosin ihan hirvittävän kylmä, eikä kenelläkään ollut takkia ! Koitettiin pysyä sisätiloissa, kuten nyt karkkikaupassa sekä pelihallissa. Kartan avulla suunnistettiin ympäri paikkaa : D
Ruoka oli siellä niin kallista, että jouduttiin nälän yllättäessä lähteä pois. Muut olisivat halunneet käydä laitteissa, eikä ehditty ostaa edes hattaraa :(
Seuraavana päivänä satoi niin paljon ettei päästy enää uudelleen.




On aina ihan paras idea ottaa selfieitä karkkiosastolla : D


Robbiekin oli iloinen poika kun sai karkkia : D♥


Tää kuva on jostain syystä aivan älyttömän upea?? Hahmosuhteet ja kaikki.


Soos ja Melody pääsi kuin pääsikin ajamaan näillä kolikkojutuilla ! : D Harmi ettei löydetty junaa.





Ukko -laitteen edustalta löytyi näin upea kuvauspaikka !! ♥
Oikeesti sateenkaaria ja sydämiä ja kaikkea, ihan parasta. : D ♥









Oli niin upeeta et piti ihan ottaa selfieitä, haha. (Sitä en tiedä miks kamerallakin piti ottaa.)



Juu. Upeeta.






Heseläskeilemässä. Anime-avaimenperätkin pääsi mukaan : D

Popcult oli cosplayn puolesta aivan upea con.
Ainoa asia mikä jäi häiritsemään, oli Adventure Time ja Over the Garden Wall -cossaajien vähyys !! Harmittaa tavallaan, meillähän piti olla myös noista sarjoista cosseja tähän coniin, mutta olosuhteiden pakosta jäi välistä. :,D
Yhden suloisen Beatricen sekä Pb&Marcyn bongasin sunnuntaina, mutta siinä se.
Steven Universea taas oli ihanan paljon ♥







Olin tosiaan siskon kanssa yötä Mirulla, oli ihanaa : D♥ 

Giffany -meikit on ihanat, mutta niiden tekeminen on täyttä tuskaa. ^^' Koko operaatiossa meni molempina aamuina noin kaksi tuntia, ja kaksi riviä tekoripsiä + piilarit tekee siitä aika kuolettavan yhdistelmän. Tavaraa oli niin paljon, etten saanut silmiä ollenkaan kiinni !

Sunnuntai-aamuna heräsin sen kaksi tuntia ennen muita tekemään niitä, ja sain siskon ylös vasta kolistelemalla teepannua. Oltiin jo silloin myöhässä. Tilannetta paransi uskomaton rankkasade, mikä sai vr:n junat myöhästelemään 15-20 minuuttia. Siihen päälle puolentoista kilometrin kävely conpaikalle ilman sateenvarjoa, ja oltiin aivan läpimärkiä cosseissamme !

Kenkäni eivät kuivuneet koko päivänä, peruukki sentään lakkasi valumasta vettä jossain tunnin sisällä. Conin alusta meni puolisen tuntia ihan vaan pukkarissa kuivatteluun :,D



Sunnuntaina Salla vaihtoi Stan -cossiin, ja löysi upean kaksoisolennonkin !



Kiitos Mabelille kuvan ottamisesta ♥



En olekaan täysin hyödytön conkävijä, vaan vierailin jopa yhdellä luennolla !

Momeluksen "Otakun eksistentiaalinen kriisi" oli jälleen kerran upea, ja vielä upeammaksi sen teki hyvin valittu aloituskuva ! :,D

Myös päättäjäiset tuli tsekattua. Kunniavieras Jarmo Koski eli Seppo oli myös aivan mahtava !

Bussimatka kotiin oli tuskainen, sillä jostain syystä varmaan kaikki pääkaupunkiseudun mummot olivat pakkautuneet samaan dösään niin, ettei päästy edes istumaan vierekkäin.



Lopuksi vielä ostokset ! ♥

Tapani mukaan taas aika vähän. :,D En ole ostanut mitään kunnollista coneista varmaan vuosiin.

Panty -kortti meni Suwille tuliaisiksi, söpön pienen Rinin ehdin jo liimata luonnosvihkoni kanteen, lintsin kartan ja käyntikortit aion pitää muuten vain muistona. ♥
Paras on tuo söpö Gumball-machine, minkä ostin lintsin karkkikaupasta ! Kai omatunto kolkutteli, kun olinkin viime hetkellä jättänyt sen AT -cossin pois. </3 Mutta onhan se tosi söpö. ♥


Lopuksi haluan näyttää yhden soman videon, 101 cossia Popcultissa ! ♥
Ilmestyn ruutuun kohdassa 4:17 yhdessä Jennan kanssa. ♥


Kiitos kaikille Popcultista ! ♥


Miten nyt pitäisi jatkaa elämää ? Condarra on pitänyt otteessaan koko alkuviikon.
Onneksi kohta vapunviettoon Suwille ! Vapputorille ei tosin ole tänä vuonna asiaa, meillä satoi juuri lunta. </3

Miten te aiotte viettää vappua ?


♥ Esshieru


6 kommenttia:

  1. Aaaa ihania kuvia ja ihana cossi!! Tosi mahtavia noi kuvat ton sateenkaarihomman edessä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo etenkin se selfie xD ❤ No ei vaan, kiitos !! ❤ Oota niitä loppukuvia, ne on vielä upeampia ✨✨

      Poista
  2. Voi ääää~ On melkein rikollista olla noin söpö >3<

    VastaaPoista
  3. Vaikka tää hieman myöhässä tuleekin, aivan mahtava cossi :3 Giffany on yks mun lempihahmoista, joten yllätyin hieman!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastauskin tulee myöhässä, joten ei haittaa ! ♥
      Ihanaa että löytyy muitakin Giffany -faneja, se tyttö on aivan liian aliarvostettu ! Kiitos ! ♥

      Poista