perjantai 24. huhtikuuta 2015

HUOMENNA !




Heipä hei ♥☻

Löysin ihan pienen hetken hengähdystaukoa aikataulustani (no itseasiassa en, siirrän vain pakkaamisen aamuyöhön??? Onneksi päästään Mirulle yöksi♥♥), ja halusin kirjoittaa vielä tilannekatsauksen : D


Tilanne: Paniikki ???



Meidän huone koki taas pienen muodonmuutoksen kuten ennustin :,D

Suwi oli meillä vetämässä cossipajaa. Worbla ja kuumailmapuhallin oli taas kovassa käytössä !
Tämä oli tosin jo viime viikonloppuna, en tiedä mihin kaikki aika on mennyt.
























Oon koko edeltävän viikon ollut aivan hurjan kipeä !! 
Se nyt vielä tästä puuttuikin.

Joka aamu ihan rekan alle jäänyt olo. Kouluun lähdin urheasti kipulääkkeen voimin, mutta kahtena (vai kolmena?) päivänä jouduin kuitenkin tulemaan kesken pois. Alkoi niin huimaamaan ja särkemään, että meinasi kotiovelle pyörtyä :0

Piti vielä uusintakokeeseenkin mennä sen Tampere Kupliin lintsauksen takia, nyyh. </3 Mitä opimme lapset: Älkää lintsatko cossien/conien takia. (not.)

Nyt onneksi olo on hieman(?) helpottanut !!
Pelkäsin että jos olisin vielä tosi kipeä Popcult -päivänä, silmät saattaisi vuotaa kaikki Giffany -meikit pilalle. :,D Joudun kuitenkin tekemään niitä ainakin pari tuntia huomen aamulla.


















Sain mä kuitenkin jotain aikaan kipeänä kotona :,,D

Tän maalaaminen vei kaikenkaikkiaan useamman päivän, give me some respect.



(not mine)



Kaikki täytyy tosiaan tehdä aina yöllä !! Tässä kuva eiliseltä.

En tiedä miksi asiat on aina niin vaikeaa aloittaa ajoissa :,D Ton seifukun kauluksen maalaaminen vei toiset kaksi päivää. Ei enää ikinä sateenkaariraitoja.



Aesthetic.

Jenna cossaa tosiaan Gravity Falls -ryhmässämme Melodya Meat Cute -versiossa eli siinä ns. työasussa. Ollaan kaikki nimittäin käytännössä samasta jaksosta eli Soos and The Real Girl, ryhmämme Mabelilla on jopa se paita jossa lukee "U can do it Soos". ♥


Hommaa on vielä jonkin verran myös tälle viimeiselle päivälle, mutta toivottavasti ehdin coniinkin (suht) ajoissa !! Bongatkaa minut siis koko Popcultin ajan Giffanyna c: ♥




Nähdään huomenna ♥



♥ Esshieru


2 kommenttia: