sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Yo-kuumottelut ohi ! ♥


Heipä hei, pitkästä aikaa ! ♥

Ihan ensiksi on kerrottava, että YO-KOE ON OHI !!! 
Ihan hyvin se ainakin omasta mielestä meni, kuusi essettä viidessä tunnissa hrrh.
 Salissa oli vielä niin jäätävän kylmä, muuten sitä olisi sietänyt paremmin. Ensi syksynä sitten uudelleen : D

Kaksi viikkoa ennen yo:ta pidin vielä viikon pastellisena, heh. ♥






















Ääh kun vielä jaksoi panostaa ;;; ♥
 Vaaleansinisen asun kukkapanta on Sayan käsialaa ! Niin ihana ;;; ♥ Taitaa tosin olla ekoja kertoja kun käytän, hups. Oon kamala : D




Kahvilassa aamulla ennen kahdeksaa, päivää ennen yo:ta ! Ahkerat opiskelijat ryystää teetä ja tutkii kertauskirjoja.




Tää on kai edeltävänä yönä otettu.
Bongatkaa kuvasta peitto, kipulääkettä ja suklaalevy : D Perus opiskelijamatskua.




Donna kaivoi itselleen pesän sohvalle ;;; Niin soma. ♥




Ja lisää eläinkuvia, olin viikonlopun Suwilla sen synttäreitä viettämässä : D
Makoiltiin Mirun kanssa koko viikonloppu sängyssä piirtelemässä, syötiin mässyä ja kuunneltiin Marina and the Diamondsia. 
Paras tapa nollata pää yo:n jälkeen ! ♥






Pelattiin me kans vähän GTA:ta : D
Suwi: "Sä oot nyt siel talossa" Mä: "Kyl mä sen tiiän, mut mistä mä voin ampua???"
(I'm asking the important questions.)







(c)Miru
Piti näyttää hyvältä kun lähdettiin kiinalaiseen !! ♥

































Miru leikkasi myös hiukseni !!! ♥♥
Halusin sellaisen suloisen 20's -mallin, ja nyt näytän aivan Daisylta 
the Great Gatsbysta. ♥
Dream hair goal accomplished ! ♥♥




Viime viikolla postissa tuli myös tälläinen karvakasa !! ♥
Vielä muutamaa odotellaan. Sitten kun kiinaripset saapuvat niin pääsen tekemään vähän costestejäkin : D





















Tämä peruukki on siis tarkoitettu oc'lleni Stargazelle, mutta Popcultin suunnitelmani muuttuivat Gravity Falls -ryhmäksi viikko sitten ! Täytyy siirtää tämä cossi myöhemmäksi :,)




Käytän aina ihan liikaa aikaa näiden sysirumien kollaasien väsäämiseen, mut tää on vaan kaikista hauskin tapa kertoa tulevan conin cossit : DD

Pelkkiä kierrätyscosseja, mut noiden korjaamisessakin menee aikaa, ja joudun kuitenkin tulemaan suoraan kokeesta !! Kirottu koeviikko ja lauantaityöpäivä, tää on joku perinne et aina ennen Kupliita joudun ensin cossi päällä kokeeseen : D

Panostan tosiaan sitten vähän enemmän Popculttiin ja Desuconiin !! ♥
Vääh, tule jo kesä. ♥




PS. Olette ihania. ♥♥

♥ Esshieru


12 kommenttia:

  1. Katoin heti et herran jestas näytät ihan Daisyltä <3

    VastaaPoista
  2. Muistan että omien kirjotusten aikaa meijänki yo-salissa oli tosi kylmä. Onkohan tää joku juttu? : D Minkä aineen kirjotit?


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskonnon pakollisena reaalina ! Juu en tiedä, mut vähän ketutti ku valvojillakin oli jotai kolme ulkotakkia päällekkäin ! Eikä meitä sit viitsitty varoittaa : D

      Poista
    2. pffff : DDD ehkä se kylmyys on osa sitä koetta, katotaan kui hyvin opiskelijat kestää. Tai joku mystinen juttu et aivot toimis paremmin kylmässä. Emmä tiiä

      Poista
    3. No siis teorias mäki pysyin kyl paremmin hereillä siellä : D

      Poista
  3. Mäkin muistan et kirjotuksissa oli kylmä! Ehkä se johtuu siitä, kun istuu niin kauan paikoillaan. Kävin tosi pientä lukiota, jossa opettajat oli kuin kavereita ja yhden kokeen alussa ruotsin openi antoi mulle omat villasukkansa. Se sanoi, etten pärjäisi ilman niitä! XD
    Onnittelut kuitenkin kirjoituksista selviämisestä! Nyt rentoudu kunnolla! ♥
    Miten sun hiukset on aina niin kauniit mitä ikinä niille teetkään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aww toi oli super kilttiä ;;; ❤
      En mä oikeen ehdi rentoutua ku tässä on omat ja kavereiden cossit ens viikonlopuks ja vielä koeviikkokin painaa päälle ^^"
      Aaa voi ei kiitoksia ;u; ❤

      Poista
  4. Ihanat hiukset ja rakastan tota sun kukkapitsipaitaa!! :3

    VastaaPoista
  5. asdfghjkl säkin oot kattonu gravity fallsia :33

    VastaaPoista