lauantai 17. tammikuuta 2015

♥ YUKICON 2015 ♥

 
 Heipä hei !!
 
Onko Yukista jo melkein viikko, hui :00
Olisin halunnut päästä päivittämään jo aiemmin, mutta odottelen edelleen muutamia kuvia... :,,D
Oma kamera ei lauantaina toiminut lainkaan, siksi suurin osa onkin sunnuntailta. ♥
Anyways tässä on niitä aika paljon !! ♥
 
 
(c)Ronja
Behind the scenes ja silleen ":DD"
 
Peruukin kanssa kävi tosiaan niin, ettei se kestänytkään toista lämpökäsittelyä. Otin sen mukaan ja vasta Espoossa huomattiin sen olevan aivan käyttökelvottomassa kunnossa !!
Perjantaiyö meni sitten sitä suoristellessa, leikellessä ja muokatessa... !! Kaikenkaikkiaan noin viitisen tuntia (oon varmaan kamalin vieras ikinä).
Aamulla vedettiin koko hoito kuosiin kahdella pullolla lakkaa ja kourallisella pinnejä.
 
 
 
(c)Saya
Tässä on tosi soma yhteiskuva ;;-;; ♥♥
(Rinin hameenhelma on lyhyempi kuin siskonsa. Heh.)
 
Lauantaiksi oli tosiaan meido squad, mutta loppuporukalle tuli lippuongelmia, joten vietin suurimman osan päivästä yksin. ;u;
Tämä kokoonpano nähtiinkin vain pari vikaa tuntia !!
 
 
 
(c)Miru
Oltiin Makoton luona puhumassa syvällisiä Suwin kanssa :,D
 
 

(c)Miru
Mirun ja Suwin cossit olivat muuten Punk!NitoRin !!!! ♥
Toivottavasti bongasitte, suunnittelin nimittäin nämä asut heille !! uwu
Miru myös auttoi Rinin designissa. Oli niin hieno tunne kun kaverit cossaa otp:ta ja vielä omaa AU:ta ;;; ♥
Photarikuvat eivät oikein onnistuneet, mutta toivottavasti näistä kelpaavat !
 


 
(c)Saya
Tosin pääsinhän itsekin cossaamaan otp:ta !!!!! ♥ hehe ♥
 
TADAA, tässä on nyt se paricossi mitä hehkutin noin kaksi viikkoa etukäteen : DD Enkä varmaan kyllä ikinä lopeta...
Tarita on vaan tosi täydellinen Rin (ja viel mua pidempi hoho) ♥♥♥
Ite taisin olla vaan tosi nolo koska olin niin ilonen : DDD
 
 
 
(c)not mine



(c)Saya



(c)Saya
Voi ei tota kissaa : DDD
Tein sen tohon cossiin kun se näkyy s2 endingissä Nitorin kanssa, ja siitä löytyi kyllä loputonta hupia xDD Sen tuijotus katsoo suoraan sieluun.
 
 
 
 
 
 
Otin conin aikana kans pienen photarin KikiGabriellasta sen Toudou -cossissa. c:
Ihana !! xD ♥
 

Kännykän räpläys ennen photaria : DD
Meidän piti tosiaan käydä vaan nopeesti ostamassa ruokaa, mut S-Marketin pohjakerroksessa oli niin hienot kuvauspaikat että juutuimme yli tunniksi : DD !!
 
 

 kiisli niin moe moe kyun xDD♥♥


 



Et pysty ees päättämään mun lempparikuvaa, kun nää kaikki on niin ihania ;;3;; ♥♥



Tosin se taitaa kyl olla tää xDD
Naurettiin jo kuvauspaikalla tälle otokselle jotain puoli tuntia, se on vaan niin loistava xD
Kuka näin loistokkaita ideoita edes sai : DD
 
 
 





♥ \(uwu)/ ♥ ♥
 
 





 
 
 


Sit piti tietenki ottaa pari ei-niin-edustavaa selfietä uwu ♥
 
 
 
Tässä conissa tuli jostain syystä tehtyä kaikkea muutakin hullua, kiisli sai jopa Nonnan koettamaan tanssipeliä :DD kukaan muu ei suostunut xD
 
 
 


Me tietenkin leikittiin Rein laseilla sillä välin xD♥
 
 
 
(c)Miru
Ja käytiin kattomassa Makotoa !! :D

 

 

Kaikista kamalin idea oli lähteä ulos kuvaamaan :,,D
Säälikää meitä, siellä oli oikeasti kylmä ja molemmilla nilkat paljaana !! Tässäkin kuvassa umpihangessa niin, ettei kummallakaan jalat edes näy. Missä logiikka :,D
Tosin oli siellä sentään ulkoallas ???
 
 
 



(c)Miru
Ihan kamalaa xDD
Mentiin sisälle ja kahvilaan lämmittelemään, ja Suwi ja Miru liittyi seuraan ottamaan kuvia :DD !! Ei toisesta saa ottaa sarjakuvaa silloin kun nauraa.
Miru uhkasi tehdä siitä gifin, mutta en arvannut että olisi tosissaan :,D
Lyön tossa melkein päätä pöytään xD
 
 

(c)Miru
Ja LSD-kissa photobombbaa : DD
Se on oikeesti varmaan joka ainoassa kuvassa
 
 
 
(c)KikiGabriella
??????? illuminati confirmed
 
 
 
Lopuksi vielä kuva kaikesta mitä sieltä kotiin raahasin : D
Oikeasti ostin itselleni vain yhden tarran ja postikortin, kaikki loput joko menee lahjaksi tai sitten mä sain ne lahjaksi ! ^^
Dashianan pöytä oli taas aivan mahtava, ja olen kans aivan
rakastunut tuohon otgw -printtiin. ♥
 
 
 
Joka tapauksessa, Yukicon 2.0 ei pettänyt odotuksia millään tavalla ! ♥
Muutamaa ihmistä en ehtinyt moikata keitä olisin halunnut, mutta yhden blogini lukijan tervehdys conissa pelasti päiväni. ♥♥ uwu
Olette ihania ! ♥
 
 
Postaus on hyvä päättää siihen yhteen ainoaan oikeasti onnistuneeseen ulkokuvaan ! ♥



 
 
♥ Esshieru
 
 

14 kommenttia:

  1. Näytät et lentäisit tos yhessä porraskuvassa : DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jooo xDD ehkä sen takia naurettiinkin sille niin kauan

      Poista
  2. Olitte oikeesti tosi ihanat Nitori ja Rin. ;;__;; <3 Noi teidän kuvat on niin söpöjä.

    Oikeesti nauran tolle LSD kissalle ihan liikaa. xDDD Kuolin tolle kuvalle jonka otin kun huomasin sen. :'DDDD

    Ja kiitos kun viitsit ottaa muutaman kuvan. xD En kestä noita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aww kiitos ;u;❤
      Joo et arvaakaan kui paljon creeppasin ihmisiä sillä !! xD
      Ja eipä mitää, oot niin fabulous : DD

      Poista
  3. Aivan ihanat cossit! Sun cossias ehdinkin jo conissa kehumaan, mutta toi Rin on kans tosi hyvä ja muutkin sun kaverit! ♥ Toivottavasti saat loput kuvat pian kun ois kiva nähdä nekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos !! uvu ❤ Hei sinäkö olit se kuka tuli siellä kahvilassa juttelemaan? :D

      Poista
    2. Juu minä se olin. :''D Unohdin vissiin siinä jännityksessä esitellä itseni!

      Poista
    3. Voi eei x,D Sulla vaikuttikin olevan niin kova kiire !! Mutta haha kiva kun tulit c,: ♥

      Poista
    4. Haha ehkä seuraavan kerran moikkaan asiallisemmin enkä niin nolosti! 8D

      Poista
    5. Voi ei no ethän sä nolo ollut !! uwu ❤ Olisin voinu jutella enemmänkin !

      Poista
  4. Kiva blogi! Ja ihanat cossit, onks tolla Rin cossaajalla muuten tumblria/blogia tms? :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! ❤ Juu, tumblrista ja twitteristä löytää nimellä rinsetsu, mutta hän ei taida kummassakaan olla kovin aktiivinen. : D

      Poista
  5. Yahhoo~ Näin teiät monta kertaa conissa ja teillä oli ihan älyttömän söpöt cossit ja mahtaako rein cossaajalla olla mitään blogia? ☆

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että kiitoksia !! uwu ❤
      Nonnalla ei valitettavasti taida olla mitään muuta kuin henkilökohtainen facebook, jota en kyllä voi antaa :,D

      Poista